keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Joroinen etanaperspektiivistä

Toki puolimatkan triathlon oli iso pala haukattavaksi vuoden lajikokemuksella ja ilman kestävyysurheilutaustaa. Vielä loppuvuodesta 2012 hihkuin onnesta kun pystyin juoksemaan (hölkkäämään) viisi kilometriä yhteen menoon. En kuitenkaan hetkeäkään epäillyt, ettenkö pääsisi puolimatkalta maaliin -  vakuuttelin ettei se matka oikeastaan niin pitkä ole, kun vain menee omaan kuntoonsa sopivaa vauhtia. Sillä taktiikalla pääsin maalin, helteestä ja kummallisesta selkäsärystä huolimatta. Loppuajalla 7:06:29 ja sijoituksella 1116/1156 (mihin  katosi muutama sata osallistujaa, keskeyttikö näin moni?) jään ajallisesti mitattuna aivan kisan häntäpäähän. Se ei silti tarkoita ettenkö olisi nauttinut tapahtumasta ja matkasta - haluaisin heti puolikkaalle uudestaan!


Tämän sai jo perjantaina, kisakansliassa pistäytymisen jälkeen. Access all areas. Taustalla mies asentaa nojailutankoja pyörään.

Koska perusmatkan triathlon meni Vantaalla kesäkuussa omaan tasoon ja harjoitteluun nähden ihan kohtalaisesti kolmessa tunnissa, olin aikabudjetoinut Joroisen puolimatkan vievän noin 6:45. Perusmatkan suoritusvauhdeilla olisi loppuaika ollut tasan 6 tuntia ja siihen päälle laskin väsymyslisää 45min. Ensikertalaisena olisin ollut oikein tyytyväinen seitsemän tunnin alitukseen.

Tarkoituksenani oli ottaa koko kisa rauhallisesti ja niinpä sitten teinkin - esim. vaihtoihin sain kulutettua yli 20 minuuttia, kun 10 minuutillakin olisi selvinnyt. Tosin selitykseksi on sanottava, että Joroisilla vaihtoalueiden järjestelyt ovat erilaiset kuin useimmissa muissa kisoissa - vaihtoihin kuuluu siirtymisiä 100-200 metriä.

Kisa-aamun kuhinaa lähtöalueella.


Uintiin lähtö on aina jännittävää. Märkäpuvuissa, helteessä, seisoimme taas kuin suuri norppalauma. Muutamia lauseita siinä vaihdeltiin ja etsin katseellani omaa kannustusjoukkuettani - he olivat kuitenkin jääneet ajokiellon takia kisakeskukselle. Uintiin halusin lähteä mahdollisimman kaukaa ulkolaidasta, jotten vain saisi iskuja tai joutuisi törmäyskurssille. Uinnin (1900m, 44:47) otin liiankin hissukseen, samoin reittivalintani taisi olla hieman liian maailmoja syleilevä - kiersin poijut aivan älyttömän kaukaa.... Mutta enpä joutunut kärsimään tönimisestä! Uinnin aikana alkoi tulla edellisen lähdön lakkeja vastaan (lähtösarjat oli värikoodattu) ja uskoin eteneväni ihan mukavaa vauhtia. Uinti tuntui niin ihanalta että uppouduin välillä ajatuksiini ja nautin vain maisemista. Kyllä minulla on vielä tuossa kisavietissä tekemistä! Olisin pystynyt 40min aikaan kun olisin yrittänyt edes vähän, jopa alle jos olisin lähtenyt liitoon.

Olin pohtinut vielä lähtöalueella, uisinko ilman märkkäriä pelkässä kisa-asussa - Valvatus-järven vesi tuntui verryttelyssä niin lämpimältä - mutta päätin kuitenkin uida märkäpuvussa. Se tuo turvaa ja kelluttaa jos vaikka iskee kramppi. Tyhmän päätöksen tein siinä, etten jättänyt märkäpuvun alle kisa-asua, vaan puin vaihdoissa pyöräilyhousuja, urheilupaitaa ja juoksutrikoita - hidasta ja liian kuumaa! Uinnin jälkeen jäin levittämään aurinkorasvaa - paloin silti. Eihän mun lyhyen tumpelot kädet yltäneet lapaluiden päälle! :D Aurinkorasva tuntui myös turhan hiostavalta kuumalla pyöräilyreitillä. T1:stä hidasti myös vessatauko, jonka aikana tuntuivat loputkin vaihtoalueen pyörät häipyneen - eikun äkkiä menoksi ja ottamaan muita kiinni - jos vain olisinkin kyennyt siihen!

Maisemaa pyöräilyreitiltä - voi miten hiljaista oli tuolla häntäpäässä!

Pyöräilyssä (90km, 3:30:07) näkyi ja tuntui heikko valmistautuminen. En ollut ehtinyt pyöräillä tarpeeksi pitkiä lenkkejä enkä ylipäätään riittävän usein. Pisimmät lenkit ovat olleet 60km, keskinopeuteni jäänyt 30km/h ja lisäksi kunnollinen ajoasennon arviointi ja säätö oli jäänyt tekemättä. Tuplajuomateline satulan taakse asennettiin lähtöaamuna ja sain kokeiltua sen käyttöä noin 20 metriä pihatiellä. Aerotangot asennettiin Joroisilla kisakanslian pihassa. Pyöräily, jonka uskoin sujuvan "ihan mukavasti", vähintään tuolla 30km/h vauhdilla,  menikin lopulta ihan kiville. Sain hirveän selkäkivun joka tuntui tukkivan myös lonkat. Selkä alkoi oirehtia noin 10min pyöräilyn jälkeen, ja vaikka miten yritin "vaihdella" asentoa ja helpottaa oloa, vaivasi se loppuun asti. Buranat olivat tietenkin jääneet siihen vaihtopussiin, joka heitettiin T1-vaihdon jälkeen rekan kyytiin... :) 

Reitti Rantasalmelle ja takaisin oli hieno, mukavan vaihtelevaa pienine mäkineen ja järvineen. En silti suuresti nauttinut tästä osuudesta, harmitti vietävästi selän takia ja pari tuskan ja harmin kyyneltäkin taisi tirahtaa. Pyöräilynopeuden tarkkailu oli vaikeaa koska jompikumpi nuoremmista matkakumppaneista oli ilmeisesti tahattomasti vaihtanut matkamittarin asetukset maileiksi. Niinpä pistin hetkeksi RunKeeperin mittaamaan  matkaa ja sain tulokseksi masentavan 26,86km tunnissa... Harmitti! Mutta lopulta vaihtoalue lähestyi. Yllättävän nopeasti tuo 90km meni huolimatta tuskaisesta olosta ja siitä, etten ole ikinä pyöräillyt noin pitkää matkaa yhteenmenoon.

Pyörät T2-alueella.

T2 meni myös hienoisessa matoilussa: jätin pyörän, mietin otanko juomapullot mukaan - otin - kävelin noin 100m vaihtopussien luo, etsin omani, haparoin sen auki, vaihdoin kengät ja housut, join, pakkailin, otin buranan, vein pussin pois, vihdoin pääsin lähtemään... Aivan turhia operaatioita joista olisi selvinnyt sujuvasti paremmalla suunnittelulla!

Juoksua olin harjoitellut kevään aikana eniten, koska se on myös heikoin kohtani: en osaa mennä kovaa enkä jaksa pitää vauhtia yllä. Hitaalla hölkällä taas etenen ihan mielelläni vaikka 25km, se vain vie kolme tuntia. Tuossa helteessä ja pyöräilyn rasittamana selvisin juoksuosuudesta (21,1km, 2:31:25) etenemällä etanana: hölkkää, ylämäissä välillä kävelyä, nautiskelua kylmästä vedestä ja joroislaisten tsemppauksista. Viime lokakuussa juoksin ensimmäisen puolimaratonini Itämerimaratonilla, Hangon ihanan viileässä säässä, tasaisella reitillä, aikaan 2:08. Sen suuntaista toivoin nytkin, enpä vain saanut. 

Tämä kyltti oli kaunis näky - etenkin kolmannen kerran nähtynä!


Viimeinen kierros, kohti maalia edetään! Edessä olevalla miehellä oli selvästi kramppeja tai muuta harmia jalassa, mahtavasti kaveri jäi tsemppaamaan häntä.


Pitää silti olla tyytyväinen siihen, että matka tuli ylipäätään taitettua! Koin hienon tapahtuman ja sain hyvän kolauksen valmistautumisen tärkeydestä, lajin rankkuudesta ja sitä kautta uutta pontta lajitreeneihin ja muihin kommervenkkeihin. Kuten vaihtoihin ja asuihin...! J




Maalissa! 


He jaksoivat odottaa! Kaksi pientä teräsmiestä. Ja kameran takana todellinen teräsmies: seitsemän tuntia helteessä kahden pienen lapsen kanssa... huhheijaa!


No olihan siellä valtiomiehiä pitämässä huolta!



Uusi lempipaita. Tällä taidan leveillä ihan missä tahansa liikuntatapahtumassa tästä eteenpäin.... ;) 

Hampaankoloon jää hyvällä tavalla kaihertamaan monta asiaa, jotka siivittävät harjoittelua seuraavaa puolimatkaa varten. (Ehdottomasti puolimatkaa, perusmatkakin tuntuu tämän jälkeen vain mukavalta pikkuharjoitukselta ;) – joskus ajattelin että sprintti on pitkä suoritus!) Ensinnäkin: korjaan pyöräilyasennon kuntoon ja liityn paikallliseen pyöräilyseuraan joka järjestää harjoituskisoja - mañana, pyörän säädöt tehdään todellakin huomenna. Toiseksi: jatkan juoksussa intervalliharjoituksia ja päälle kahdenkympin matkoja - check, menemme porukalla taas Itämerimaratonille. Uin, uin ja uin, vähintään kerran viikossa aamutreeni 1500-2000m - heti kun Mäkelänrinteen halli taas elokuussa aukeaa.  Muistan lihaskuntotreenin ja etenkin keskivartalon lihakset - näihin ei tarvitse muistilappua, tekemättöminä ne muistuttavat kyllä itsestään! 

Mitäs sitten sanoisin toiselle triathlonaloittelijalle joka harkitsee puolimatkaa? Mene ihmeessä! Taustastasi ja olosuhteista riippuen saatat loistaa tai löntystää, hieno kokemus se on silti! Tuollaista itsensä voittamisen fiilistä ja hienosta urheilutunnelmasta nauttimista pääsee harvoin kokemaan - on kipua ja kyyneleitä, kuumaa ja tuskaista, onnistumisen iloa ja kanssaihmisten avusta ja tsempistä nauttimista. Enpä tiennyt miten onnelliseksi kylmään veteen kasteltu sieni (tai kaksi) voi tehdä, kun on urheillut yli kuusi tuntia helteessä. Tai miten koskettavaa on kun kahdeksankymppinen rouva jaksaa istua puiston laidalla sen viimeisenkin juoksijan viimeiseen kierrokseen saakka. On maali, jonka saavuttamiseksi joutuu tosissaan tekemään töitä! Ennen starttia useimpia vähän pelottaa, matkalla saattaa hetkellisesti kaduttaa, mutta maalin jälkeen odottaa jo seuraavaa kisaa :)


Hyviä treenejä ja kisoja!
Katja H-K






2 kommenttia:

  1. Katja, mahtavaa, että sulla on hyvät fiilikset! Ja turhaan itseäsi soimaat "huonosta suorituksesta", höpö höpö. Saat olla tosi ylpeä itsestäsi. Olit pitkällä automatkalla ennen kisaa, mikä osaltaan varmasti verotti matkantekoa. Itku kuuluu tuollaiseen rääkkiin aina välillä "been there done that" :) itkun jälkeen tulee sisukkuus ja ilo! Olet mahtava! Ja tästä jatketaan!

    HArmittaa, että en päässyt katsomaan tämän vuoden kisaa. Siellä on kuulemma ihan mieletön tunnelma!
    Ensi vuonna sitten, toivottavasti!

    Ja liity ihmeessä sinäkin pyöräilyseuraan, me ollaan jo! Tiistaina olisi tempoajot!

    VastaaPoista
  2. Täältä löytyi kanssa Joroisten ensikertalaisen kisarapsa, kivaa. Mahdottoman hurjat onnittelut tuosta haastavasta suorituksesta. Jätin sinulle positiivisuushaasteen blogiini, käyhän kurkkimassa jos kerkeät.

    VastaaPoista